Paimenet lähtivät Beetlehemhiin kattomhaan lasta joka oli syntyny. Tätä yksinkertaista tosiasiaa olen aina ottanu ittesthään selvänä enkä ole miettiny sitä sen enämpää. Nyt huomaan tämän, koska met emmä ole voinheet tavata ihmisiä sillä tavala ko olisimma toivonheet. Ei myöskhään vastasyntynheitä. Ko nämä sanat kirjoitethaan oon yhä epävarmaa minkälaista tämän vuoen joulunvietosta tullee. Meän ympärillä täälä pohjaisessa tartunat oon nyt nousussa. Voimako kokkoontua niin ko haluamma, tai hääymäkö tartuntatautikontrolin takia vielä kerran viettää joulua ilman ette voima kokkoontua yhtheen sillä laila ko toivoisimma?
Tunnema varmhaan kaikki yhä isulasuunin tunnetta yhtheiskunnan pitkäaikhaisen sulkeutumisen ja turvavälin pitämisen takia, ja vielä meän häätyy ellää epävarmuuessa siitä ette tulleeko tartunat vielä kerran aiheuttamhaan sen ette emmä voi tavata toisia. Silloin paimenitten pyhhiinvaeluksesta soimissa olevan lapsen tykö tullee erikoisen kallisarvoinen ja kaunis. Samhaan aikhaan oon yhä tärkeämpi muistaa ette tärkkein liike sinä yönä 2000 vuotta sitten, ei ollu paimenitten vaelus, ei Marian ja Josefin matka, eikä se ollu enkelitten siirtyminen, kunka het nyt sen tekivätkhään. Ei, se oli Jumala itte joka teki tärkkeimän liikkheen!
«Sana tuli lihaksi ja asui meän keskelämmä.»
Jumala tuli meile. Jumala tuli yksi meistä ja oli meän kans ihmisten keskuuessa. Ei se ollu ihmisten joitten häätyi tulla Jumalan tykö, mutta Jumala joka tuli ihmisten tykö.
Kohatessa rajoituksia ja estheitä tämä oon jotaki missä met voima levätä. Ko vietämä joulun mysteeriä, ette Jumala tuli ihmiseksi, vietämä ette soimen lapsi näyttää meile Jumalan, joka tullee meän tykö ilman ette meän rajoitukset rajoittaa häntä. Jumala joka käy meän tykönä sielä missä olema. Jumala joka assuu meän keskelä, ja josta tullee yksi meistä.
Ko kokkoonumma joulujumalanpalvelukshiin se oon hyvä ja oikhein. Oon hyvä tulla yhtheen ja ylistää vastasyntynyttä Jumalaa ja se oon oikhein tulla joulujumalanpalveluksheen ja tehä niin. Se oon enämpi ko hieno joulutradisuuni. Se oon palvontaa ja kiitolisuutta. Mutta ei se ole ehottomasti välttämätöntä. Joulu tuli viimi vuonakin, vaikka monela meilä ei ollu maholisuus tulla kirkkhoon.
Jumala ei tarvitte joulujumalanpalveluksia tulemhaan meän tykö. Jumala tullee meän tykö vaikka istuma yksin. Jumala tullee meän tykö jos olema suurperheen kans. Jumala tullee meän tykö jos istuma täyessä kirkossa keskelä kyllää. Jumala tuli ihmiseksi, ja Jumala assuu meän keskelä.
Sen takia voima taas kerran siirtyä joulupyhhiin, jossa epävarmuus tullee vaikuttamhaan meihin, varmoina ainakin yhestä asiasta: Jumala oon meän keskuuessa!
Met toivoma ja rukkoilemma joulunvietosta jossa voima liikkua vaphaasti. Toivoma ja rukkoilemma täysitten joulujumalanpalveluitten puolesta, jossa voima yhessä juhlia soimissa olevaa lasta. Toivoma ja rukkoilemma ette voima liikkua niin ko paimenet keola. Toivoma ja rukkoilemma ettei kenenkhään tarvitte istua yksin jouluna, tartunan pelosta. Toivoma ja rukkoilemma ette voima kokkoontua ja laulaa enkelitten kans keola: «Ylistetty olkhoon Jumala, ja rauha pääle maan.» Toivoma ja rukkoilemma ette joulusta tulisi sellainen mihin olema tottunheet.
Koska juhlia aioma, kaikesta huolimatta! Met aioma juhlia yhtheenkuuluvuutta jonka Jumala loi sinä yönä Beetlehemissä. Yhtheenkuuluvuus joka halkoo kaikki rajat ja saavuttaa meät, silloinki ko piämä etäisyyttä. Koska Jumala tuli meile. Jumala tullee meile. Jumala oon meän tykönä.
«Sana tuli lihaksi ja asui meän keskelämmä, ja met kattelimma Hänen kirkkauttansa.»
Toivotan kaikile siunattua joulua!
Pispa Olav Øygard
Oversettelse: Tove Raappana Reibo og Lasse Arvid Davidsen, Halti kvenkultursenter IKS
Käänös: Tove Raappana Reibo og Lasse Arvid Davidsen, Haltiin kväänisentteri