Siksi oon nyt enämpi ko ennen väärti ettiä jotaki mikä anttaa toivoa, jotaki, kestävää, jotaki tärkkeetä ja löyttää perile sinne joka anttaa valoa.
Mie uskon ette avvain tähän löyttyy joulun sanomasta. Jumala tullee alas meän mailmhaan, Jumala oon meän yhtheyessä, Jumala tekkee ittensä haavoittuvaksi, tullee lapseksi ja synttyy sinne missä met ihmiset asuma.
Sinä kertana tallissa, soimessa, ko mishään ei ollu paikkaa heile. Keisari oli käskeny ette kaikin kirjoitethiin manttaalhiin, tämä meinaa ette ihmiset laskethiin niin ette heitä saatethiin verottaa ja pittää silmälä. Hän oli ko usseimmat diktaattorit, eikä hän välittänny jos joku oli köyhä eli oli lasta vasten. Täälä, tänä aikana, tässä paikassa, mikä oon nykypäivän länsiranta Palestiinassa, synttyy Jumalan poika. Ja heti sen jälkhiin häätyi pikkuperet lähteä pakhoon Egypthiin. Ko kuningas Herodes oli epäluuloinen ja halusi tappaa kaikki alan poikalapset.
Joulun evankeeliumi kerttoo meile syvän tottuuen: Jumala oon meän kans mailmassa, sieläki missä oon vaikeaa, sielä missä oon kyynelheitä. Ja se oon tämä, joka tekkee jouluevankeliumin valoksi. Se ei lakaise väärhyyksiä, vaikeuksia, probleemia tahi surua maton alle, se oon syvän realistinen siitä kunka mailmassa oon asiat ihmisten kesken. Mutta täälä, tällä haavottuvaisela, levottomala maala, löyttyy Jumala, jolla oon suurempi voima ko meilä ja joka haluaa olla yhessä meän kans. Hän haluaa kulkkeet meän vieressä, hän oon meän tykönä ja hän oon rakkhaus ja hän oon ikuinen.
Se oon evankeliumin valo. Haavottuvasta ja matalasta noussee Jumala esile ja muistelee ette met kuuluma yhtheen ja kehottaa meitä rakastamhaan lähimäistä.
Mutta silloin häättyy syänten pehmetä, syänten avautua.
Evankeliumin loppussa seissoo ette: «Maria otti vaarin kaikesta mikä oli sanottu ja hunteerasi niitä hänen syämessä”. Hän avasi oman syämen.
Se oon minun sanoma teile ja mulle ittele tänä jouluna:
Avvaa sinun syän
Avva ittesi toisile ihmisille
Avvaa ittesi niile jokka kärsii
Avvaa ittesi ittele
Avvaa ittesi luonole, elläimille ja kaikele jokka ellää
Avvaa ittesi arkipäivän ihmeile, niile hyvile asioile
Avvaa ittesi heile, jokka oon sinua lähelä
Avvaa ittesi sille mikä oon pyhhää, Jumalalle
Avvaa ittesi mysteerille
Ei aina eikä koko aijan. Mutta avvaa ittesi
Anna sinun syämen pehmetä. Jumala oon meän kans tässä mailmasa. Ota tämä sanoma vasthaan, ota Jumala vasthaan. Ota mailma vasthaan. Syämessä.
Jos sie et saata avata sinun syäntä, ko ei se ole aina ette met saatama sen, niin muista ette se suuri syän, Jumalan syän, oon auki sulle, sinun elämälle, sinun surule, sinun ilole ja sinun tappioile. Kaikesta huolimatta. Ko met uskoma ette Jumala oon meän kans, meän elämässä, mailman elämässä. Siinä matalimmassaki.
Kunnia olkhoon Jumalalle matalimmassa!
Stig Lægdene
pispa Pohjais-Hålogalandissa
